Palautusehdot ja peruuttamisoikeus
Kuluttajana sinulla on Suomen kuluttajansuojalain mukainen oikeus peruuttaa tilaus ilmoittamalla tästä meille viimeistään 14 päivän kuluttua tavaran tai viimeisen tavaraerän vastaanottamisesta taikka, jos kyse on tavaroiden säännöllisestä toimittamisesta, ensimmäisen tavaraerän vastaanottamisesta.
At Beauty oy verkkokaupassa myytävät kosmetiikkatuotteet ovat hygieniatuotteita: et saa avata, kokeilla tai käyttää tuotetta jonka aiot palauttaa. Tämä koskee myös tuotteiden päällysteitä ja pakkauksia. Pakkausmateriaali, esim. kuplamuovi tai pakkauspaperi ei ole edellä mainittu pakkaus tai päällyste.
Peruuttamisilmoitus tulee tehdä selkeästi esimerkiksi peruuttamis lomakkeella tai alla olevaan sähköpostiimme. Palautettavan tavaran mukana toimittamalla kirjallisella ilmoituksella.
Palautusoikeus koskee vain ja vastaavasti palautettavien tuotteiden on oltava alkuperäispakkauksessa, käyttämättömiä ja hyvin pakattuja takaisin lähetystä varten. Jos palautettua tuotetta on vastoin ostajan laissa säädettyä huolenpitovelvollisuutta käytetty, on yrityksellä oikeus periä arvonalennus aina tuotteen täyteen hintaan saakka palautus kuluineen.
Jos kauppa perutaan, tavara on palautettava viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruutusilmoituksen tekemisestä alla mainittuun palautus osoitteeseen. Palauttaja on tarvittaessa näytettävä toteen, että tavara on palautettu määräajassa ja käyttämättömänä, esimerkiksi palautuskuitti.
Palauttaja on maksettava palauttamisesta aiheutuvat kustannukset. Näitä kustannuksia ei makseta takaisin palauttajalle.
Palauttaessasi toimitetun tilauksen, liitä siihen mukaan nimesi ja yhteystietosi sekä tilinumerosi rahojen palautusta varten.
Palautamme vastaavasti tilauksesta maksamasi rahat viivytyksettä kuluttajasuojalain mukaisesti.
Palautusosoitteemme:
At Beauty Oy
Puunkaatajantie 27 b
00760 Helsinki
Finland
Lähetyksen tarkistus, virhe ja ongelmatilanteet
Tarkistathan toimituksen heti sen saatuasi. Jos tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi tai on virheellinen, ilmoitathan siitä mahdollisimman pian ja viimeistään 14 päivän kuluessa Asiakaspalveluumme, niin sovimme miten saamme virheen korjattua. Kuluttajakaupassa noudatamme virheiden osalta pakottavia kuluttajansuojalain virhevastuu säännöksiä.
Asiakaspalvelu
Henkilökuntamme auttaa sinua tilauksesi liittyvissä kysymyksissä. Otathan yhteyttä, joko sähköpostitse tai puhelimitse:
info@atbeautybox.fi
p.+358 469214569
Ma-Pe 11-16.00
Vastuunrajoitus
At Beauty ei vastaa mistään tilaukseen, toimitukseen tai tuotteeseen liittyvästä tai mistään edellä mainitusta aiheutuneesta välillisestä tai välittömästä tai muusta vahingosta paitsi siihen asti kuin pakottava määräys kuluttajanasuojalaissa tai muussa pakottavassa laissa on kyseisen vahingon osalta toisin määrännyt.
Erimielisyydet
Pyrimme sopimaan tilaustasi koskevat mahdolliset erimielisyydet ensisijaisesti sopimalla, joten otathan ensisijassa yhteyttä Asiakaspalveluumme sopiaksemme asian.
Jos kauppasopimusta koskevaa erimielisyyttä ei saada ratkaistuksi osapuolten välisillä neuvotteluilla, kuluttaja voi saattaa asian kuluttajariitalautakunnan (www.kuluttajariita.fi) ratkaistavaksi. Ennen asian viemistä kuluttajariitalautakunnan käsittelyyn kuluttajan tulee olla yhteydessä maistraattien kuluttajaneuvontaan (www.kuluttajaneuvonta.fi).